Kesäkuun maaseutukasvo Varsinais-Suomessa: Leader Ravakan toiminnanjohtaja Ulla Kallio

Varsinais-Suomen maaseutuverkosto esittelee kerran kuussa yhden jäsenensä. Kesäkuussa vuoron saa Leader Ravakan toiminnanjohtaja Ulla Kallio.

Kuvassa suomalaisia LINC-seminaarissa. Keskellä kansallispuvuissa Leader Ravakan työntekijät Tiina Saaresranta, Tiina Hero ja Ulla Kallio.


Varsinais-Suomen maaseutuverkosto esittelee kerran kuussa yhden jäsenensä. Kesäkuussa vuoron saa Leader Ravakan toiminnanjohtaja Ulla Kallio.

 

Tervehdys Leader Ravakasta, jossa olen toiminnanjohtajana. Ravakan toimialuetta on Turun seudulta Mynämäki, Vakka-Suomesta Laitila, Pyhäranta, Uusikaupunki ja Vehmaa sekä Satakunnasta Rauman seutu.

Vastaan muun muassa EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvista hanke- ja yritystuista sekä alueidenvälisistä ja kansainvälisistä hankkeista. Olen työskennellyt Ravakassa reilu 20 vuotta ja aiemmin perheen yrityksissä linja-auto- ja matkailualalla erilaisissa pesteissä taloushallinnosta tuontipäällikön tehtäviin.

 

Toimenkuvani on laaja, ja aktivointi- ja neuvontatehtävissä olisi tiedettävä kaikenlaista rakentamisesta kestävään kehitykseen ja tapahtumanjärjestämisestä lasten ja nuorten hyvinvointiin.

 

Leader-ryhmät ovat tärkeä linkki paikallisten asukkaiden ja ylemmän tason toimijoiden välillä. Tärkeä tehtävämme on välittää alueelle kaikkea mahdollista tietoa, joka voi hyödyttää alueen toimijoita. Samoin tärkeää on verkottaa toimijoita keskenään, löytää kumppaneita ja tapoja hyötyä yhdessä tekemisestä. Toisilta oppiminen ja hyvien käytäntöjen välittäminen sekä alueen toimijoiden kanssa yhdessä ideointi ovat päivittäisiä toimiamme.

 

Alueellisten ja kansallisten verkostojen lisäksi toimimme osana Euroopan Unionin laajuista Leader-ryhmien verkostoa.  Meillä on kontaktit yli 3 000 Leader-ryhmään. Kansainvälinen toiminta on ollut osa Leader Ravakan toimintaa reilu kymmenen vuotta ja viime ohjelmakaudella (2014–2022) Ravakka osallistui kahdeksaan kansainväliseen hankkeeseen. Hankkeiden toimialat olivat Loisto-strategiamme painopisteiden mukaisia. Kansainvälisten hankkeiden tärkein anti on paikallisen yhteisöllisyyden lisääntyminen. Opintomatkat ja vieraiden vastaanotto lisäävät toimijoiden tietoisuutta oman alueen vahvuuksista ja mahdollisuuksista. Opintomatkoilla ollaan tiiviisti yhdessä ja keskustellaan sekä ideoidaan, mitä ja miten itse voisi tehdä. Hyvät esimerkit ja uudenlaiset toimintatavat siivittävät paikallista toimintaa uudelle tasolle.

 

Kansainvälisten kumppanien löytäminen on haasteellista, mutta EU Cap Network auttaa etsinnässä. Erilaiset EU:n laajuiset tapahtumat ja seminaarit ovat parhaita kohtaamisen paikkoja. Kesäkuun alussa reilu 300 Leader-toimijaa kokoontui Romanian Cluj Napocassa LINC2024 -seminaarissa verkostoitumassa ja etsimässä kumppaneita. Suomalaiset Leader-ryhmät ovat haluttuja kumppaneita, olemme luotettavia ja aktiivisia toimijoita.

 

LINC-seminaareissa nostetaan esille perinteitä pukeutumalla kansallispukuihin avajaistapahtumassa, opintomatkoilla tutustutaan paikallisiin yrityksiin ja yhdistysten ylläpitämiin kohteisiin. Minulla on tapana sanoa, että aina oppii uutta, kun lähtee kotoa. Romaniasta mieleen jäi aktiiviset ja yrittelijät nuoret. Monipuolisesti etsittiin toimintatapoja, jotka tukivat omia arvoja ja intohimoja. Luonnon monimuotoisuutta voi opettaa nuorille maksutta ja samalla konseptilla myydä ohjelmallisia luontoretkiä yritysryhmille tai maatilan erilaisten viljelykokeilujen jälkeen eräs yrittäjä oli keksinyt järjestää marjojen itsepoimintatapahtumia, joissa oli muutakin ohjelmaa ja mahdollisuus ruokailuun. Satoja poimijoita saavuttaneet tapahtumat siivittivät tilan ansaintalogiikan uudelle tasolle.

 

Partner search -seminaarissa esittelimme kolme uutta hanketta, joihin etsimme kumppaneita. Suunnitteilla ovat hankkeet opastoiminnan monipuolistamiseen, ystävyyskylä / Älykäs kylä -hankkeeseen ja nuorten osallisuutta parantavaan hankkeeseen. Kaikki hankkeet kiinnostivat osallistujia, ja kumppaneita löytyi ainakin Itävallasta, Latviasta, Romaniasta ja Saksasta.

 

Virkistävää kesää kaikille ja syksyllä jatkamme entistä laajemmissa ja monipuolisissa verkostoissa paikallista kehittämistä!

 

Ulla Kallio

Leader Ravakka