Millaisen huomisen me maaseudun nuoret haluamme itsellemme rakentaa? Kysymys saattaa kuulostaa vaikealta ja etäiseltä, mutta me Leader Ravakan nuorisoaktiivit tartuimme sen haasteeseen ja loimme omat lupauksemme toimintamme kestävyyden vahvistamiseksi. Me näemme Leader -nuorisotoiminnan väylänä luoda kestävämpää tulevaisuutta, niin ekologisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Olemme yksissä tuumin luoneet nämä lupauksemme Agenda 2030 -kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta ja sitoudumme noudattamaan sitä toiminnassamme, jotta niin meille kuin tuleville maaseudun nuorille olisi luvassa valoisampi tulevaisuus.
Leader Ravakan nuorisotyöryhmä tunnistaa ilmastonmuutoksen ja luontokadon muodostaman eksistentiaalisen uhan ihmiskunnalle, pyrkien torjumaan niitä parhaan kykynsä mukaan. Haluamme pitää ympäristöteemoja esillä ja näin lisätä yleistä tietoisuutta aiheesta. Tunnistamme myös toiminnallemme ominaisen kansallisen verkostoitumisen ja kansainvälisyyden luomat haasteet erityisesti ekologisen kestävyyden osa-alueelle.
Yksinäisyys ja osattomuuden tunne ovat aikamme vitsauksia, joihin haluamme kehitystyössä kiinnittää erityistä huomiota. Pyrimme parantamaan kaikkien alueen nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa, tuntea merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Sosiaalisen kestävyyden vahvistaminen on tärkeää niin ryhmän sisällä kuin sen ulkopuolellakin.
Laaja nuorisotyöttömyys niin koko Euroopan unionissa kuin Suomessakin huolestuttaa meitä suuresti. Työ tuo turvaa ja luo vapautta vaikuttaa elämänsä suuntaan. Haluamme tehdä osamme kamppailussa krääsätalouden ja pikamuodin kaltaisia ilmiöitä vastaan, koska ne ovat osaltaan taustalla suomalaisten työpaikkojen katoamisessa ja nuorisotyöttömyyden lisääntymisessä. Kestävä talous voi parhaimmillaan monien ongelmien ratkaisemisen lisäksi antaa maaseudun nuorille mahdollisuuden toteuttaa itseään.
Meille kestävä tulevaisuus ei ole vain utopistinen haavekuva, vaan kaikkien ihmisten yhteinen paikallinen ja kansainvälinen velvollisuus.
– Leader Ravakan nuorisotyöryhmä 2026