”Yhteistyö on voimavarojen säästämistä”

Vermuntilan-Kulamaan kyläyhdistyksessä tehtiin ”sukupolvenvaihdos” viime vuonna. Uusi johtokunta on toden teolla paneutunut kylän kehittämiseen. Suunnitelmallisuudella, vastuujaolla ja yhteistyöllä voidaan voittaa yhdistystoiminnan pahin vihollinen: aika.

Internetyhteydet, puuttuva pikavuoropysäkki, 8-tien remontti ja kierrätysmahdollisuudet – muun muassa näihin asioihin Vermuntilan-Kulamaan kyläyhdistyksen reilu puoli vuotta toiminut uusi johtokunta on jo lähtenyt hakemaan tietoa ja ratkaisuja.

– Johtokunnassa pohditaan, mikä on pielessä ja mitä voitaisiin parantaa kylässä. Niinkin yksinkertainen asia kuin internet on todella tärkeä. Mobiilidataverkko ei ole kattava meidän kylässä, ja tämä hankaloittaa arkea. Netti vaikuttaa myös siihen, miten asunnot menevät kaupaksi, sanoo Vermuntilan-Kulamaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Hinno.

– Pyrimme ottamaan selvää asioista, jotka vaikuttavat kylään ja kertomaan asukkaille. Esimerkiksi 8-tien remontin vaikutukset kylään mietityttävät. Olemme olleet yhteydessä Rauma kauppakamariin, ja sieltä on nyt tulossa asiantuntija kertomaan asiasta. Laajemmat kierrätysmahdollisuudet ovat aika kaukana. Selvittelemme nyt, miten voimme vaikuttaa asiaan.

Yhdistys haluaa kehittää kylän palveluita. Ennen joulua järjestettiin oma toripäivä, jossa tuotteitaan myivät niin ammattitorimyyjät kuin kyläläiset itse.

– Saatiin hyvää palautetta. Monet kokivat sen hienoksi, kun sai kerrankin asioida omalla kylällä. Tarkoitus on järjestää näitä uudelleen, Hinno kertoo.

Suunnitelmallisuudella säästetään aikaa ja vaivaa

Mutta miten yhdessä yhdistyksessä on ehditty näin paljon? Salaisuus on suunnitelmallisuus.

– Tarvitaan yhteinen tavoite, jota kohti mennään. Syksyllä pidimme ideointipäivän, jossa visioimme kylän tulevaisuutta. Pohdimme, mitä haluamme ja millainen kylä olemme. Olemme pohtineet paljon, miten sitoutetaan kyläläisiä ja saadaan kaikki tuntemaan, että jokainen on osa kyläyhteisöä. Yhdessä edistetään arkea helpottavia asioita, luodaan mukavampaa ja viihtyisämpää ympäristöä, Hinno sanoo.

– Meillä on useita kohteita, joita ylläpidetään ja kehitetään. Ollaan haettu uusia toimintamalleja ja niiden myötä joustavuutta tekemiseen. Ajatuksemme on, että tehtäviä voisi jakaa johtokunnan ulkopuolellekin, yhdistyksen puheenjohtaja Päivi Hinno (oikealla) sanoo. Kuvassa myös varapuheenjohtaja Melisa Haahtinen.

Johtokunta on myös sähköistänyt tiedonvaihtoa ja näin parantanut sisäistä viestintää. Kaikki materiaalit ovat nyt kaikkien nähtävillä yhteisellä google-tilillä.

– Osalle tämä oli vieraampaa, mutta hyvin on käynnistynyt. Pidimme maaliskuussa myös ensimmäisen etäkokouksen, kaikki olivat paikalla, Hinno iloitsee.

Johtokunnassa on nimenomaan lähdetty parantamaan vastuunjakoa. Jäseniä on yhdeksän jäsentä, ja omat vastaavat on muun muassa viestinnälle ja sopimuksille, taloudelle sekä reitistöille. Yhdistys ylläpitää Noitajärven rantasaunaa, jota se lämmittää kesäaikaan yleisölle ja vuokraa ympäri vuoden. Noitajärvitiimiin kuuluu kolme henkeä.

– Pahin vitsaus on aika. Se on pahin kilpailija yhdistystoiminnalle, mutta kun hommat palastellaan sopivan kokoisiksi, saadaan ne jaettua mielekkäästi. Pitää myös pohtia, mitä halutaan, miksi ja miten. Toimintaa suunnittelemalla voidaan säästää aikaa. Kenellekään ei sysätä liikaa asioita ja tiedostetaan, että yhden kauden aikana asiat eivät tule valmiiksi, Hinno kertoo.

– Kaikki ovat innokkaita nyt, joten haluamme huolehtia myös siitä, ettei haukata kakusta liian isoa palaa.

Kylän tulevaisuutta visioidessa esille nousivat myös ympäristöasiat ja Seitsemän järven reitti. Vermuntilan-Kulamaan asukkaat haluavat innostaa naapurikylät yhteistyöhön ja kunnostaa ränsistymään päässeen reitin. Kyläyhdistys on kunnostanut jo reitin varrella olevan Rehelmäjärven laavun.

Hinno korostaa, että reitin kanssa edetään hissukseen, sillä kyseessä on iso projekti. Tässä nähdään kuitenkin myös mahdollisuus kyläläisten osallistamiseen. Viime vuonna perustettiin koko kylän talkoorinki, johon kaikki voivat tulla mukaan.

Yhdistys on aikoinaan kehittänyt Noitajärven saunaa ja sen aluetta myös Leader-tuella. Sauna on suosittu vuokrakohde ympäri vuoden, kesällä yhdistys huolehtii yleisövuoroista. Noitajärvi kuuluu seitsemän järven retkeilyreittiin, joka kulkee useiden kylien alueella.

– Olemme todenneet, että talkoot on paras tapa sitouttaa. Onhan se eri juttu, kun on itse lyönyt sen naulan. Tarkoituksena olisi keväällä pitää paljon pieniäkin talkoita, jotta kaikki pääsisivät tekemään. Haluamme levittää koko kyläyhteisöön ajatusta, että kaikilla on mahdollisuus osallistua. Joskus toiselle pieni homma on iso helpotus toiselle.

–Tulevaisuudessa reitin suhteen tulee varmasti paljon pientä tehtävää. Tavoitteemme on, että talkoorinkistä löytyisi aina joku, joka voisi ottaa homman hoitaakseen, Hinno visioi.

Yhdistys ryhtyy ensi kertaa työnantajaksi – nuori kesätyöntekijä saa paikan

Ajatus yhdessä tekemisestä ei rajoitu vain yhdistyksen sisälle. Hinno kuvailee yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa elintärkeäksi.

– Se on voimavarojen säästämistä. Samalla tiedetään, mitä muissa yhdistyksissä tapahtuu.

Vermuntila-Kulamaan alueella on noin 300 taloutta. Alueella toimii useita perinteikkäitä toiminnanjärjestäjiä, kuten urheiluseura ja soittokunta. Säännöllisesti postilaatikkoihin jaettavat kylätiedotteet ovat yksi konkreettinen esimerkki eri toimijoiden yhteistyöstä.

– Siitä saadaan paljon hyötyä, kun tehdään yhdessä. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on nyt niin kovaa. Yhdistystyö ei ole oikein ollut trendikästä, mutta toisaalta se istuu oikein hyvin tähän korona-aikaan. Vapaaehtoistyötähän tämä on, ja lisäksi voi vaikuttaa oman kiinnostuksen mukaan asioihin, Hinno pohtii.

Kylän johtokunnassa ollaan innoissaan myös siitä, että tänä kesänä kylälle ollaan palkkaamassa ensimmäistä kertaa kesätyöntekijä. Tässä hyödynnetään Kesäduuni OP:n piikkiin -tukea.

– Toivottavasti saadaan joku kylän omista nuorista. Tehtäviin tulee kuulumaan Noitajärven saunan lämmitystä, leikkikenttä Vekkulin pieniä kunnostustöitä ja nurmikonleikkuuta. Kokeilemme myös ensimmäistä kertaa kesäkioskin pitämistä saunalla. Kesätyöntekijällä tulee olemaan vastuuta siinäkin, Hinno kertoo.

 

Haluatko sinäkin kehittää toimintaa älykkäämmäksi tai kestävämmäksi yhteisössäsi? Tutustu Ravakan neuvontaan

Haastattelu on tehty huhtikuussa 2021.