Eurajoen metsästysseura on ollut aina aktiivinen ja tehnyt paljon talkoita. Silti kokonaan uuden kaksikerroksisen ja 284 neliömetrin kokoisen monitoimitilan rakentaminen pääsääntöisesti yhdistyksen talkoolaisten hartiavoimin oli ”melkoinen saavutus” hanketta koordinoineen Riku Juholan sanojen mukaan. ”Paljon on talkootunteja tehty” komppaa puheenjohtajana toiminut Hannu Kivikkola.
Monitoimitila sai viime vuoden elokuussa nimekseen nimikilpailun kautta nimen Hirvelä. Metsästysseuran rakentamaa tilaa voivat hyödyntää metsästäjien lisäksi vaikkapa Martta-toimintaa harrastavat, alueella toimivat erilaiset palveluskoirayhdistykset, SRVA-toimintaa harrastavat tai esimerkiksi puhtaasta lähiruuasta kiinnostuneet.
Aplodit Eurajoen metsästysseuran vapaaehtoisille! Lopputulos on hieno ja tila tuli tarpeeseen.
Haluamme Leader Ravakassa juhlistaa yhteisöllisyyden vuonna heitä, jotka yhdistävät voimansa ja tekevät kotiseudustamme paremman paikan. Talkoohenki ja yhteisöllisyys ovat maaseutumme kantavia voimavaroja ja perinne, joka toivottavasti jatkuu kauas tulevaisuuteen.