Lähes kaksi miljoonaa euroa lisää Satakunnan maaseutualueiden kehittämiseen

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntämässä lisää rahoituskehystä Satakunnan alueella toimiville Leader-ryhmille vielä alkuvuodesta. Alustavan tiedon mukaan Satakuntaan on tulossa yhteensä 1,89 miljoonan euron potti jaettavaksi maaseutualueiden yhdistysten ja yritysten kehittämishankkeisiin.
Maa- ja metsätalousministeriö myöntää lisäkehystä alueen paikallisen kehittämisstrategian hyvästä edistymisestä, työn laadun parantamisesta ja vaikuttavien tulosten perusteella. Satakunnan Leader-ryhmät pärjäsivät valtakunnallisessa vertailussa erinomaisesti.

Leader-ryhmät toimivat EU-ohjelmakausittain ja nykyinen ohjelmakausi on päättymässä vuoden 2020 lopussa. Suomen Leader-ryhmien rahoitusta on tarkistettu kaksi kertaa seitsemänvuotisen ohjelmakauden aikana. Satakunnan Leader-ryhmät saivat ensimmäisellä tarkistuskierroksella yhteensä yli 1,2 miljoonaa euroa.
Nyt ministeriö on alustavan suunnitelman mukaan myöntämässä yritys- ja hankerahoitukseen EU:n ja valtion osuuksia yhteensä 1,5 miljoonaa euroa neljälle Satakunnan alueella toimivalle Leader-ryhmälle. Jaossa on yhteensä 12 miljoonaa euroa Manner-Suomeen.

Kuntien osuudet mukaan laskettuna tämä tarkoittaa Leader Pohjois-Satakunnalle 676 000 euroa, Leader Ravakalle 656 000 euroa, Leader Karhuseudulle lähes 374 000 euroa ja Leader Pyhäjärviseudulle 187 000 euroa lisää rahoituskehystä jaettavaksi paikallisille yhdistyksille ja pienyrityksille.

Kiitos kuuluu paikallisaktiiveille

Kiitos Satakuntaan saadusta muhkeasta lisäpotista kuluu erityisesti alueiden aktiivisille yhdistyksille ja yrityksille, jotka ovat toteuttaneet onnistuneita hankkeita saamallaan Leader-rahoituksella. Ilman aktiivisia ja kehittäjämielisiä toteuttajia, ei lisärahaa olisi ollut mahdollista saada.

Uusista hankeideoista kannattaa olla yhteydessä omaan Leader-ryhmään kuitenkin mahdollisimman pian, sillä nyt saatavasta lisärahoituksesta huolimatta haettavissa oleva Leader-rahoitus ehtyy ohjelmakauden 2014–2020 loppua kohden ja tukipäätökset täytyy tehdä hyvissä ajoin. Tukien myöntökriteerit muuttuvat myös ohjelmakausittain. Hankkeille on mahdollista myöntää kuitenkin toteutusaikaa vuoden 2022 loppuun.

Leader-ryhmissä valmistellaan parhaillaan strategioita uudelle EU-ohjelmakaudelle 2021–2027. Työhön osallistetaan laajasti sidosryhmiä ja alueiden asukkaita. Ryhmäkohtaiset strategiat yhdessä maaseutuohjelmaa koskevan lain ja asetusten kanssa määrittävät, mitä asioita voidaan tukea Leaderistä. Leader-ryhmät kannustavat alueen asukkaita osallistumaan aktiivisesti myös strategiatyöhön.

Lisää rahaa yhteisöjen ja yritysten hankkeisiin haki 2. lisäkehyshaussa yhteensä 47 Leader-ryhmää Manner-Suomen 54:stä ryhmästä. Lisäkehystä on saamassa pisteytyksen perusteella 37 ryhmää. Kaikki Satakunnan hakeneet ryhmät ovat saamassa lisäkehystä. Leader Joutsenten reitti ei hakenut lisäkehystä. Yhteensä Leader-rahoitukseen on EU-ohjelmakaudella 2014–2020 varattu 300 miljoonaa euroa EU:n (42%), valtion (38%) ja kuntien (20%) varoja.