Ravakan Nordic Preparedness -varautumishankkeen opintomatkalle Ahvenamaalle lokakuussa osallistui 12-henkilön ryhmä kylä-, yhdistys- ja vapaapalokuntatoimijoita Ravakan alueelta. Matkan kuluessa perehdyttiin Ahvenanmaan erityispiirteisiin sekä itsehallinnon, demilitarisaation ja maantieteellisen sijainnin johdosta, että kylien, yhdistysten ja vapaaehtoistoiminnan merkitykseen, maataloustuotannon omavaraisuuteen ja vesihuoltoon.
Vierailun aluksi tutustuimme Ahvenanmaan Leader-ryhmän Lokalkraft Leader Åland rf:n toimintaan ja hankkeisiin sekä kalaleaderin erityispiirteisiin Ahvenanmaalla. Pääsimme tutustumaan Ahvenanmaan maakuntapäiviin, jossa puhemies Jörgen Pettersonin kertoi mukaansatempaavasti Ahvenanmaan historiasta, ja saimme vankan tietopaketin Ahvenanmaan toimintaympäristöstä, itsehallinnosta ja demilitarisaatiosta.

Kuva: Ravakka osallistui opintomatkaan Ahvenanmaalle yhdessä neljän ruotsalaisen Leader-ryhmän ja neljän suomalaisen Leader-ryhmän kanssa. Opintomatkan isäntänä toimi Ahvenanmaan Leader-ryhmä Lokalkraft Leader Åland rf. Kuva otettu Ahvenanmaan maakuntapäiviltä, jossa olimme puhemies Jörgen Pettersonin vieraana.
Vierailimme Ahvenanmaan meripelastusseuran asemalla Långnäsissä. Asema on yksi viidestä Ahvenanmaalla, ja sen toimintaan kuuluu myös öljyntorjuntatyö. Osaava vapaaehtoistyö on merkittävä voimavara. Meripelastustoiminnan keskiössä ovat asianmukainen kalusto ja henkilöstön osaaminen.

Kuva: Andreas Perjus Ahvenanmaan meripelastusseurasta kertoi meripelastustoiminnasta, sekä esitteli mm. öljyntorjuntaan liittyvää kalustoa.
Vierailu vesihuoltolaitos Ålands Vattenilla perehdytti opintomatkalaiset juomaveden tuotannon vaiheisiin ja haasteisiin sekä häiriötilanteisiin varautumiseen. Siirrettävät vesisäiliöt ja -tankit ovat tärkeä apu häiriötilanteissa.

Kuva: Saimme tutustua Ålands Vattenin näyttelyyn Här räknas varje droppe (Täällä jokaisella pisaralla on merkitys). Näyttely sijaitsee Stallhagenissa, joka on keskeinen paikka Långsjönin ja Markusbölefjärdenin vesiensuojelualueella. Näyttely on rakennettu kysymysradan muotoon. Vierailija pääsee pohtimaan kahtatoista kysymystä, joiden vastaukset löytyvät myös näyttelystä. Kysymykset käsittelevät juomavettä, varavettä, järvivettä sekä vesiensuojelua.
Maatalouden erityispiirteisiin ja varautumiseen saimme tutustua vierailulla Ahvenanmaan maaseutukeskuksessa (Ålands Landsbygdscentrum) sekä Sommarögårdin ja Markusasin maatilojen puheenvuoroissa. Ahvenanmaan ruuantuotannon omavaraisuusaste on korkea verrattuna Manner-Suomeen tai muihin Pohjoismaihin. Ahvenanmaa tuottaa paljon, mutta suurin osa tuotteista myydään muualle, jolloin kriisin sattuessa ei tätä ruokatuotantoa välttämättä saada Ahvenanmaalle itselleen käyttöön. Nuorten maatalousyrittäjien puheenvuoroista opintomatkalaiset saivat kuulla nuorten tuottajien arjesta ja yhteistyöstä maatilojen kesken, joka mahdollistaa mm. kaluston jakamisen. Kuten mantereellakin tuottajahinnat ovat huolenaihe, joka puhuttaa.

Kuva: Opintomatkan ryhmätyöosuudessa pohdittiin Leader-ryhmittäin paikallisten varautumishankkeiden toteuttamista ja vaikuttavuutta. Nostettiin esille hyviä käytäntöjä ja vinkkejä sekä menetelmiä ja toimintatapoja, joilla paikallisia toimijoita voidaan kannustaa tunnistamaan oma roolinsa yhteisön kokonaisturvallisuuden vahvistamisessa. Lisäksi pohdittiin, millaisilla työkaluilla, tiedolla, koulutuksella ja verkostoilla voidaan varmistaa, että paikallinen varautumistyö jatkuu aktiivisena myös Leader-hankkeen päättymisen jälkeen.
Vierailimme myös Föglön kunnassa sijaitsevalla Östersocknen kylällä. Kylätalolla oli mm. mahdollisuus puulämmitykseen, jonne pääsee lämmittelemään sähkökatkon aikana. Matts-Jansin kylätalolla, jota ylläpitää Svartsmaran kyläyhdistys kuulimme sekä kyläyhdistyksen toiminnasta, että Ahvenanmaan maakuntajohtaja Marine Holm-Johanssonin puheenvuorossa näkökulmia varautumisyhteistyöstä Manner-Suomen kanssa. Kyläyhteisöstä päällimmäisenä jäi mieleen avoin yhteistyö ja resurssien jakaminen kyläläisten kesken. Kuten meillä Ravakan alueellakin yhteisen kokoontumispaikan merkitys sekä kyläyhteisön elinvoimalle, että arjen varautumiselle koettiin merkitykselliseksi.
Opintomatkan antina oli lisäksi Ravakan opintomatkalaisten kesken käydyt yhteiset keskustelut, ideointi ja pohdinta. Hyvä yhteishenki mahdollisti avoimet ja monipuoliset keskustelut, joissa jaettiin kokemuksia, sparrattiin toisia sekä pohdittiin yhdistysten suunnitelmia ja haasteita.
Tekstin kirjoitti Tiina Saaresranta, ja siihen on käytetty myös Ravakan opintomatkalaisten raportteja ja palautetta. Kiitos teille kaikille jotka olitte mukana!
Lisätietoa Nordic Preparedness -hankkeesta: Nordic Preparedness – Leader Ravakka


