Veneskosken kesäteatteria kehitetään monipuoliseksi tapahtumapaikaksi

Veneskosken kyläyhdistys on loppusuoralla mittavassa hankkeessaan, jolla Veneskosken kesäteatterin aluetta kunnostetaan monipuoliseksi tapahtuma-areenaksi. Kesäteatterin katsomo on uudistettu täysin ja näyttämölauetta on kunnostettu. Nyt kesäsade ei haittaa näytelmän seuraamista, sillä katettu katsomo vetää 430 henkeä.

Katsomo on saanut muotonsa ja nimensä raakulta eli jokihelmihelmisimpukalta, joita vieressä virtaavassa Karvianjoessa voi vielä tavata. Raakku on äärimmäisen uhanalainen ja Karvianjoen koskien alueella elävät Lounais-Suomen viimeiset mahdollisesti lisääntymiskykyiset raakut.

Veneskosken Raakku

Kyläyhdistys sai mittavaan 450 000 euron hankkeeseen tukea EU:n maaseuturahastosta Satakunnan ELY-keskuksen kautta. Myös Kankaanpään kaupunki tuki projektia, sillä alueella ei ollut aiemmin vastaavaa paikkaa, jossa voitaisiin järjestää isoja ulkoilmakonsertteja tai vastaavia tapahtumia. Suuren osan rakennustöistä kyläläiset tekivät itse talkoilla.

– Tähän on mennyt tuhansia talkootunteja. Aina täällä oli vähintään 15 miestä rakentamassa, Katja Kaappa Veneskosken kyläyhdistyksestä kertoo.

katja kaappa Veneskosken kyläyhdistyksestä

Myös paikalliset yritykset ja yksityisihmiset tukivat projektia erisuuruisilla summilla. Jokainen sponsori on saanut oman nimetyn penkin katsomoon. Kesäteatterin katoksen on suunnitellut kankaanpääläinen Insinööritoimisto Tilatek.

Näytelmät yhdistysten yhteistyöllä

Kyläyhdistys jatkaa alueen kehittämistä Leader Pohjois-Satakunnan myöntämällä hanketuella. Nyt tekeillä on maisemointia ja asianmukaisten saniteettitilojen rakentaminen alkaa pian.

– Haluamme, että aluetta voidaan hyödyntää muuhunkin kuin kesäteatterin käyttöön. Täällä on jo esimerkiksi järjestetty yksityisiä juhlia, Katja Kaappa sanoo.

vanha aitta ja kesäteatterin katos Veneskoskella

Raakun lisäksi kesäteatterin alueella on vanhoja paikalle siirrettyjä aittarakennuksia sekä pari uudempaa rakennusta, jotka toimivat varastona ja kioskina. 90-luvulla teatterialueelle on tehty aluesuunnitelma Leaderin kautta. Kivenheiton päässä olevat vanhat koulurakennukset ovat myös tätä nykyä yhdistyksen käytössä ja toimivat esimerkiksi teatteriharjoituspaikkana.

Kesällä 2021 Veneskoskella esitetään komedia Hilman päivät, jonka ensi-ilta on 23.7. Ensimmäisen kerran kesäteatteria Veneskoskella nähtiin vuonna 1990, kun Kenttäpostia sai ensi-iltansa.

Vanha aittarakennus ja Veneskosken kesäteatterialueen pihaa

– Kyläyhdistys rakensi silloin teatterin puitteet ja Kankaanpään Nuorisoseura tuotti näytelmän. Nyt on vakiintunut käytäntö, että kyläyhdistys ja nuorisoseura tekevät näytelmät vuorovuosin, Katja Kaappa kertoo.

Kyläläisten aktiivinen alueen kehittäminen ja yhdessä tekeminen palkittiin viime vuonna, kun Veneskoski valittiin Satakunnan Vuoden 2020 kyläksi.

Veneskoski