Leader-rahoitus vaarassa loppua – vaikutukset tuntuisivat suoraan Ravakan toiminta-alueella

Leader-rahoitus vaarassa loppua – vaikutukset tuntuisivat suoraan Ravakan toiminta-alueella Maaseudun kehittämiseen tarkoitettua Leader-rahoitusta ollaan Euroopan komission toimesta uudistamassa, ja päätökset voivat vaikuttaa suoraan alueemme kylien

Leader-rahoitus vaarassa loppua – vaikutukset tuntuisivat suoraan Ravakan toiminta-alueella

Maaseudun kehittämiseen tarkoitettua Leader-rahoitusta ollaan Euroopan komission toimesta uudistamassa, ja päätökset voivat vaikuttaa suoraan alueemme kylien toimintaan, yritysten käynnistymiseen ja yhteisöjen hyvinvointiin. Leader-toiminnan jatko ei ole itsestäänselvyys – pian Suomessa päätetään siitä, millaiset mahdollisuudet paikallisella kehittämisellä on vuoden 2027 jälkeen.

Pienillä tuilla suuria vaikutuksia

Leader Ravakka on vuodesta 1997 alkaen mahdollistanut Uuteenkaupunkiin, Laitilaan, Vehmaalle, Mynämäkeen, Pyhärantaan ja Raumalle hankkeita, joilla on ollut näkyvä vaikutus asukkaiden arkeen. Viime vuosina rahoituksen avulla on muun muassa:

  • Kunnostettu kylätaloja, remonttien avulla käyttökustannuksia on saatu laskettua.
  • Rakennettu erilaisia ulkoilupaikkoja ja -kohteita, jotka ovat lisänneet alueen harrastus- ja ulkoilumahdollisuuksia.
  • Myönnetty aloitustukia useille pienille yrityksille, joista osa on kasvanut työnantajiksi.
  • Nuorisoleaderin avulla nuoret ovat esimerkiksi käynnistäneet omaa yritystoimintaa.

Vaikka yksittäiset Leader-hankkeet ovat usein pieniä, niiden yhteisvaikutus asukkaille ja kylille on merkittävä. Talkootyö, vapaaehtoisuus ja yksityinen rahoitus moninkertaistavat julkisen rahan vaikutuksen paikallistasolla.

Leader tukee elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä

Leader-toiminta ei ole vain hankkeiden rahoittamista – se tuo alueelle yhteistä tekemistä, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tarjoaa yrittäjille matalan kynnyksen mahdollisuuksia. Leaderin vahvuus on sen paikallisuus: paikallisista asukkaista koostuva hallitus tekee hankepäätökset alueen omista tarpeista ja lähtökohdista käsin.

”Paikallislähtöinen ja aidosti ruohonjuuritasolta nouseva kehittäminen vahvistaa asukkaiden osallisuutta oman alueensa tulevaisuuden rakentamisessa. Leader-yritystuet ovat antaneet monille aloittaville tai uusia toimintamahdollisuuksia pohtiville yrittäjille mahdollisuuden kokeilla siipiään. Tuloksena on syntynyt uusia työpaikkoja ja toimeentuloa, yritysten osaaminen on vahvistunut ja maataloudessa on rohkeasti kokeiltu uusia viljelykasveja sekä menetelmiä.” — Leader Ravakan puheenjohtaja HannaLeena Salminen 

Leader-rahoituksella toteutetuissa hankkeissa yhteistyö toimii myös eri alueiden välillä, leader-ryhmien ryhmien yhteistyö ulottuu kunta ja maakuntarajojen yli.

Päätöksenteko siirtyy Suomelle

Leader on ollut pakollista EU:n jäsenmaille 30 vuoden ajan ja siihen on Suomessa käytetty pakollisen minimin verran rahoitusta, 5 % maaseuturahoituksesta. Nykyisellä rahoituskaudella (2023-2027) tämä tarkoittaa 230 miljoonaa euroa julkista rahoitusta. Jatkossa Suomi päättää itse Leader-toiminnan rahoittamisen laajuudesta.

Leader-toiminta kattaa 99 % Suomen pinta-alasta. Leader-toiminnan piirissä on 2,5 miljoonaa suomalaista. Juuri siksi sen merkitys näkyy arjessa; kylissä, kunnissa ja ihmisten elämässä. Suomen 53 Leader-ryhmää tekevät vaikuttavaa työtä koko Suomen puolesta.

Leader-ryhmät ovat maaseutukuntien tärkein rahoituskumppani. Leader-toiminnassa on mukana 298 kuntaa, jotka myös osarahoittavat toimintaa. Kun kunta satsaa yhden euron kehittämistyöhön, on sen vipuvaikutus paikallisesti seitsenkertainen. Näin siksi, että ensinnäkin kuntaeuron lisäksi toimintaa rahoittavat myös EU ja Suomen valtio. Lisäksi hankkeiden toteuttajilta mukaan tulee omarahoitusta, vapaaehtoistyötä ja yritysrahoitusta.

Kun rahoituksen tulevaisuus ratkaistaan, kyse ei ole yksittäisistä hankkeista, vaan koko alueen elinvoiman jatkumisesta – säilyvätkö kylät elinvoimaisina ja saavatko pienet yritykset jatkossakin tukea kasvuunsa.

Lisätiedot:

Leader Ravakka, toiminnanjohtaja Heidi Jaakkola p. 044 7929004 / heidi.jaakkola@ravakka.fi