Uusikaupunkilainen Inlisol Oy edustaa Suomea kansainvälisessä ARIA-kilpailussa

Suomi on lähettänyt kahdeksan hanketta kansainväliseen Agricultural & Rural Inspiration Awards 2023 -kilpailuun, jossa palkitaan Euroopan parhaat maaseutuhankkeet. Hankkeiden joukossa on Uudessakaupungissa toimivan Inlisol Oy:n Ravakalta saama perustamistuki.

Suomi on lähettänyt kahdeksan hanketta kansainväliseen Agricultural & Rural Inspiration Awards 2023 -kilpailuun, jossa palkitaan Euroopan parhaat maaseutuhankkeet. Hankkeiden joukossa on Uudessakaupungissa toimivan Inlisol Oy:n Ravakalta saama perustamistuki.

Leader Ravakka myönsi perustamistuen Uudessakaupungissa toimivalle teknologiayritys Inlisol Oy:lle vuonna 2021. Nyt Inlisol lähtee edustamaan Suomea kansainväliseen hankekilpailuun. Agricultural & Rural Inspiration Awards (ARIA) on EU CAP Networkin järjestämä koko EU:n laajuinen hankekilpailu, jolla juhlistetaan parhaita EU:n maaseuturahoitusta saaneita hankkeita.

Hankekilpailun tavoitteena on lisätä maaseudun kehittämisen ja maatalouden näkyvyyttä EU:ssa ja esitellä parhaita käytäntöjä maaseutuyhteisöihin vaikuttavista innovatiivisista ratkaisuista. Tänä vuonna ARIA-kilpailun teemana on osaamisen kehittäminen maaseudulla ja maataloudessa.

Inlisol tarjoaa turvaa vanhenevalle väestölle

Leader Ravakan myöntämän perustamistuen avulla Inlisol teki demon ikäihmisille suunnatusta palvelusta, jossa kotiin asennettavat sensorit mittaavat tutkateknologian avulla tilassa olevan ihmisen sijaintia, liikkeitä ja asentoja. Kodin sensorit mittaavat myös peruselintoimintoja, kuten sydämen lyöntejä ja hengitystä, eikä asiakkaan tarvitse pukea mittalaitteita ylleen.

Palveluun luotu älykäs teknologia pystyy muun muassa sensorien lähettämän datan avulla huomaamaan, jos huoneessa oleva henkilö kaatuu – ja tekemään siitä hälytyksen omaiselle tai hoitajalle. Palvelun tavoitteena on luoda hoitajille lisää aikaa, omaisille mielenrauhaa ja ikäihmisille itselleen turvallisuuden tunnetta.

Inlisolin yrittäjät Aki Nummela ja Amin Torabi pitävät perustamistukea avaimena start upin alkutaipaleen menestykseen.

– Perustamistuki tuli meille todella tärkeään hetkeen. Sen avulla saimme tehtyä demohuoneen, jonka esittelimme sitten Uudenkaupungin vanhustenhoitoyksikölle. Demon avulla saimme vakuutettua myös ensimmäiset enkelisijoittajat. Sen jälkeen pääsimme tekemään prototyyppiä ja pilotoimaan sitä EAKR-rahoituksella, kertoo Nummela.

Inlisolin luoman teknologian avulla voidaan vähentää myös hoitohenkilökunnan saatavuudesta johtuvaa alueellista eriarvoisuutta. Siksi palvelulla on potentiaalia erityisesti maaseudulla. Perustamistuen myöntänyt Leader Ravakka pitää Inlisolin hanketta hyvänä esimerkkinä maaseudun yritystukien vaikuttavuudesta.

– Inlisolin perustajat tulivat kansainvälisiltä kentiltä pikkukaupunkiin, ja tukien myötä pääsivät nopeasti alkuun. EU:n maaseuturahoituksen yritystuet ovat oiva väline aloittaville yrittäjille ja keino kokeilla yritysidean toimivuutta, kommentoi Ravakan toiminnanjohtaja Ulla Kallio.

Koko Suomesta kahdeksan ehdokasta

Koko Suomesta kilpailuun lähetettiin kahdeksan ehdokasta neljään eri kategoriaan. Inlisol Oy on ehdolla maaseudun sosioekonomista rakennetta kehittävien hankkeiden kategoriassa, jossa toinen Suomen ehdokas on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen tukema Landemia-hanke.

Älykäs ja kilpailukykyinen maatalous -kategoriassa Suomea edustavat Uudenmaan ELY-keskuksen rahoittama KoroKausi-hanke ja Leader Joutsentenreitin rahoittama Sastavilja-hanke. Ympäristön suojelu -kategoriassa Suomen edustajat ovat FabPatch Oy, jota on rahoittanut Leader Kuuudestaan ja Ilmastokestävää suometsän hoitoa Pirkanmaalla -hanke, jonka on rahoittanut Pirkanmaan ELY-keskus. Maaseututoimijoiden taitoihin keskittyvässä kategoriassa ovat ehdolla Keski-Suomen ELY-keskuksen rahoittama Bisnes Lande -hanke sekä Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten yhdessä rahoittama Aikaa on -hanke.

ProAgria Länsi-Suomen toteuttamassa Aikaa on -hankkeessa kehitettiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan maatilayritysten kannattavuutta lisäämällä maatilayrittäjien osaamista, esimerkiksi johtamistaitoja, digitaitoja ja ajanhallintaa. Hankkeessa mukana olleet yrittäjät pystyivät uuden osaamisen avulla säästämään viikossa jopa 20 työtuntia.

Suomen ehdokkaat on valittu ELY-keskusten tekemien ehdotusten perusteella. Aikaa on -hanketta ja Inlisolin yrityshanketta ehdottivat sekä Varsinais-Suomen että Satakunnan ELY-keskus.

Jäsenmaiden lähettämien ehdokkaiden joukosta valitaan syksyn aikana yhteensä 24 finalistia joulukuussa käytävään loppukilpailuun. Tuomaristo valitsee jokaisesta kategoriasta yhden voittajan. Lisäksi kaikkien hankkeiden kesken järjestetään yleisöäänestys, jossa valitaan paras maaseudun nuoria osallistanut hanke.

Suomi on menestynyt kilpailussa aiempina vuosina hienosti. Viime vuonna Suomi voitti yleisöäänestyksen Puolangan pessimistit -hankkeella.

Lisätiedot:

Inlisol Oy Aki Nummela, p. 050 568 0202 aki@inlisol.com

Leader Ravakka Ulla Kallio, p. 044 0344345 ulla.kallio@ravakka.fi