Heidi Jaakkola aloitti Ravakan uutena hankeneuvojana

Ravakka etsi uutta taloushallinnon ammattilaista alkuvuodesta. Hommiin saatiin ravakkalaisille jo hyvinkin tuttu kasvo, uusikaupunkilainen Heidi Jaakkola. Hankkeiden parissa ja Ravakan hallituksen puheenjohtajanakin toiminut Heidi tekee Ravakassa jatkossa myös hanke- ja maksatusneuvontaa.

Heidi Jaakkola on toiminut Varsinais-Suomessa erityisesti ruokasektorin kehittämishankkeissa ja elinkeinojen kehittämisen puolella. Pitkään muun muassa kehittämisyhtiö Ukipoliksessa työskennellyt Heidi on kuluvalla ohjelmakaudella toiminut myös Leader Ravakan puheenjohtajana. Hankeneuvonnan ja taloushallinnon tehtäviin yhdistyksessä hän tarttuu innolla. Vaikka Leader-toiminta, Ravakka ja ihmisetkin ovat tuttuja, rooli on uusi.

– Ravakalla on mahtava tiimi ja olen iloinen, että yllättäen tarjoutui tilaisuus päästä osaksi sitä. Töihin pääsin sukeltamaan sisään saman tien ja vaikka paljon on tullut uutta opeteltavaa, auttaa kun toimintaympäristö on tuttu, Heidi Jaakkola sanoo.

– Hankkeiden hallinnossa on aina tietty määrä EU:n ja valtion lainsäädännöstä johtuvaa pakollista byrokratiaa, mutta yhdessä siitä selvitään. Niiden avulla kuitenkin saadaan tehokkaasti kehitettyä aluettamme monin tavoin paremmaksi, joten jokainen hanke on toteuttamisen arvoinen. Toivon että hakijat tietävät pystyvänsä olemaan yhteydessä meihin matalalla kynnyksellä niin ideointi kuin toteuttamisvaiheessakin, hän kannustaa.

Tervetuloa Ravakkaan Heidi!