Virolainen Leader-ryhmä tutustui Ravakan alueeseen

Leader Ravakka sai elokuussa virolaisen Leader-ryhmän tutustumaan alueen maaseudun kehittämiseen, kylätoimintaan, yrittäjyyteen ja Leader-rahoituksen avulla toteutettuihin hankkeisiin. Kahden päivän aikana vierailijat pääsivät näkemään käytännön esimerkkejä

Leader Ravakka sai elokuussa virolaisen Leader-ryhmän tutustumaan alueen maaseudun kehittämiseen, kylätoimintaan, yrittäjyyteen ja Leader-rahoituksen avulla toteutettuihin hankkeisiin. Kahden päivän aikana vierailijat pääsivät näkemään käytännön esimerkkejä siitä, miten paikalliset ihmiset, yhdistykset, yritykset ja kunnat rakentavat yhdessä elinvoimaista maaseutua.

Vierailun aikana tutustuttiin monipuolisiin kohteisiin Mynämäellä, Laitilassa, Raumalla, Pyhärannassa ja Uudessakaupungissa. Ohjelmassa oli tutustumista kylätaloihin ja -yhdistyksiin,  yritysvierailuita sekä kulttuuriperintöön, kohteisiin, jotka ovat saaneet tukea Leader-rahoituksesta.

Kylätoimintaa, luontoa ja yhteisöllisyyttä Mynämäellä

Vierailu alkoi Uudessakaupungissa Leader Ravakan ja NuorisoLeaderin toiminnan esittelyllä. Tämän jälkeen ryhmä suuntasi Mynämäelle tutustumaan Mietoisten Kirkonseudun Kylät ry:n toteuttamiin ulkoiluaktiviteetteihin ja luontokeitaaseen Tavastilan koululla.

Asemanseudun kylien Asmandiassa vieraat saivat kuulla kestävän kehityksen ratkaisuista, luontopoluista sekä kansainvälisestä Vitalize Volunteers -hankkeesta.  Asmandiassa talkoillaan tällä hetkellä rivakkaasti Kiskoteekki-festivaalia varten.

Tarvaisten kylätalolla tutustuttiin kyläyhdistysten toimintaan sekä Leader-tuella toteutettuun kylätalon kunnostushankkeeseen. Tarvaisten kyläyhdistyksen airbnb-asunnossa majoittui asumiskokeilija eli Mynäkäs, Siiri Jumppanen, joka esittäytyi myös vieraillemme. Asumiskokeilija on osa Ravakan rahoittamaa Yhteisöjen Mynämäki -hanketta. Siirin Mynämäki-viikko oli aktiviteetintäyteinen, tutustu Siirin viikkoon Instagramissa Siirialisa.

Paikallista yrittäjyyttä ja uusia toimintatapoja

Laitilassa ohjelmassa oli vierailu Hemmilän tilalla, jossa tutustuttiin metsästysmatkailuun, jonka puitteet on luotu vanhaan sikalaan ja maanviljelystä tyhjäksi jääneisiin tiloihin. Vierailijat pääsivät kokeilemaan myös ammuntasimulaattoria.

Kauppahuone Laitilassa esiteltiin yritysten yhteistä markkinapaikkaa ja sen merkitystä alueen yrittäjille. Päivä jatkui KasiTorilla, jossa keskusteltiin paikallisen ruoan, tapahtumien ja hyvinvointitoiminnan merkityksestä maaseudun elinvoimalle.

Ennen illallista ryhmä tutustui Uudessakaupungissa kesän alussa avattuun Saaristoseikkailu Puistogolf & Rantavaja -puistoon. Puistogolfin jälkeen nautittiin herkullinen illallinen Rantavajalla.

 

Santtioseura tekee vuosittain juhannusmaistonkiin kruunuja. Maisa kertoo, miten kruunuja valmistetaan pitkin talvea.

Yhteistyö luo elinvoimaa

Toisen päivän ensimmäinen kohde oli Kodiksamin kylätalo Raumalla. Lapin Ylisenpään Kyläringin edustaja Juhani Leino esitteli kylätalon monipuolisia toiminnallisuuksia.

Kodiksamissa saimme nauttia myös taiteellisesta hetkestä maalatessamme kiviä Seijan (Halvart) johdolla. Halvart on saanut tukea yritystoiminnan kehittämiseen Leader Ravakalta.

Kodiksamista suuntasimme lounaalle Kivikylän kotipalvaamolle, jossa kuulimme yritysesittelyn. Lounaan jälkeen kävelimme Sammallahdenmäelle, jossa tutustuttiin  UNESCO:n maailmanperintökohteeseen opastetulla kierroksella. Opastuksen piti Rauman oppaista Kairi Rintanen, joka on ollut mukana myös Ravakan Voices of heritage -opashankkeessa. Vierailu tarjosi mahdollisuuden tarkastella kulttuuriperinnön merkitystä osana alueen identiteettiä ja matkailua. 

Pitkäjänteistä vapaaehtoistyötä Pyhärannassa

Pyhärannassa vierailtiin Santtion kylätalo Mainingissa, jossa kuultiin Santtioseura ry:n yli 30-vuotisesta työstä kylän kehittämiseksi. Keskusteluissa nousivat esiin Leader-rahoituksen avulla toteutetut hankkeet sekä vapaaehtoistyön merkitys yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tiestikö, että Kylätalo Mainingin yläkerrassa on sijainnut Ravakan ensimmäinen toimisto?

Vieraat tutustuivat myös Ilmin taloon, kesäteatteriin ja ranta-alueen rakennuksiin, joiden kehittämisessä Leader-tuella on ollut tärkeä rooli vuosien varrella.

Päivän päätteeksi ohjelmassa oli tutustuminen Rohdaisten koulun moniliikunta-areenaan ja kuntoportaisiin ennen siirtymistä Pyhäranta Campingille yhteiselle illalliselle.

Paikallisista ideoista syntyy vaikuttavia hankkeita

Vierailun aikana nähtiin hyvin erilaisia kohteita, mutta niitä yhdisti sama tekijä: aktiiviset ihmiset. Kyläyhdistykset, vapaaehtoiset, yrittäjät ja muut paikalliset toimijat tekevät pitkäjänteistä työtä oman alueensa kehittämiseksi.

Kahden päivän aikana vierailijat pääsivät tutustumaan siihen, kuinka paikallisista tarpeista ja ideoista syntyy hankkeita, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttä, lisäävät palveluita, kehittävät matkailua ja parantavat maaseudun elinvoimaa.

Leader Ravakka kiittää lämpimästi kaikkia kohteita, esittelijöitä ja yhteistyökumppaneita vierailun onnistumisesta. Yhdessä jaetut kokemukset sekä kansainväliset näkökulmat tarjoavat arvokkaita mahdollisuuksia oppia toisilta ja kehittää maaseutua entistä elinvoimaisemmaksi.

Tutustu vierailleeseen Leader-ryhmään: Virumaa Süda