Echoes - ekomuseotoiminnan kehittäminen

Kansainvälisen hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää monipuolisesti Ravakan alueella sijaitsevia kohteita, joita voisi pitää ekomuseoina. Ekomuseot ovat toimintaympäristöjä, joilla on merkitystä alueen asukkaille ja joissa toimitaan yhdessä ja tunnistetaan ”paikan henkeä”. Ne voivat olla museoituja paikkoja, mutta kokoelmat ja rakennukset eivät ole ekomuseon keskiössä, vaan ihmiset, luonto ja aineellinen ja aineeton elävä perintö luovat yhdessä ekomuseon.  

Ravakan alueella mukana hankkeessa olivat Eurajoki, Laitila, Mynämäki, Pyhäranta ja Rauma. Ekomuseo-kokeilujen kohteiksi valikoituivat Välimaan perinnetorppa, Kauppilan umpipiha, Mynämäen museot, Santtion kylä ja Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue. Hankkeen tavoitteena on ollut kohteiden toiminnallisuuden, palvelutason, markkinoinnin ja tuotetarjonnan kehittäminen yhteistyössä muiden vastaavien toimijoiden kanssa. Hankkeessa on pyritty myös lisäämään kohteiden tunnettuutta ja erilaistamaan palveluja sekä nostamaan niiden tasoa ja kansainvälisyyttä. 

Hankkeen toimenpiteet ja tulokset  

Alueen toimijat ovat verkostoituneet keskenään ja tutustuneet kansainvälisiin ekomuseoihin. Kotimaassa tutustuttiin elävään historiaan Kuralan kylämäellä Turussa, Talomuseo Glimsissä, Saaristomuseo Pentalassa ja Tapiolan puutarhakaupunginosassa Espoossa sekä Seurasaaren ulkomuseossa Helsingissä. Verkostoituminen on helpottanut toisilta oppimista ja hyvien käytänteiden jakamista kuntarajojen yli. Ekomuseokohteisiin tutustuminen on laajentanut mukana olleiden käsitystä museosta ja antaneet ideoita uudenlaisiin toimintamuotoihin.  
 
Hankkeen alkupuolella tehtiin yhteistyötä SAMK:in opiskelijoiden kanssa. Työpajoissa listattiin museoiden nykyisiä palveluita, pohdittiin mitä niistä vielä puuttuu, mitä pitäisi tehdä ja millaisia kulttuuritoimijoita alueella on. Lisäksi järjestettiin kansainvälinen seminaari Sense of Place. Elävää perintöä hyödynnettiin museoiden palvelujen kehittämisessä: Laitilassa järjestettiin luonnonmateriaalityöpajoja, Mynämäellä Vintage-muotinäytös ja Raumalla Lyhtyopastus syksyiselle Sammallahdenmäelle yhdessä Perinneyhdistys Kerityksen kanssa. 

Hankkeen loppupuolella keskityttiin kehittämään museoiden palveluja paikallisille asukkaille, joille kohteiden paikan henki on tärkeä. Kulttuurikasvatuksen kehittäminen ja lasten ja nuorten kulttuuriperintöosallisuuden lisääminen nostettiin tärkeiksi kehityskohteiksi Eurajoella ja Mynämäellä. Mynämäen kulttuurikasvatussuunnitelmassa huomioitiin lasten oma elävä perintö ja kehitettiin kaikille kouluille tasa-arvoista kulttuurikasvatusta museoissa. Eurajoella pohdittiin perinnetorpan vapaaehtoisten kanssa toiminnan kehittämistä laajemmin elävää perintöä hyödyntäväksi. Muutkin kunnat hyötyivät kehitystoimenpiteistä mm. kaikille avoimen pienten kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmia käsitelleen webinaarin muodossa. Hanketyöskentelyn tulokset toimivat alueella jatkokehittämisen pohjana. Elävän perinnön sisällyttäminen vahvemmin museoiden toimintaan helpottuu hankkeessa kootun Perinnetaitajapankin avulla. 

Pyhärannan Santtion kylä oli kohteena erilainen kuin muut. Se muistuttaa ehkä enemmän tyypillistä ekomuseota, joka on elävä paikka, ei museo. Santtio-seuran järjestämään Pyhäranta-päivään sisällytettiin aineetonta merellistä perintöä esitteleviä työnäytöksiä ja hankkeen aikana on ideoitu myös vapaaehtoisen palontorjunnan ja juhannusperinteiden esilletuomista Santtiossa. Jo itsessään perinteikäs tapahtuma vahvisti yhteistyön, paikallisperinteen ja paikan hengen ja yhteyttä ”ekomuseo”kylässä. 

Työskentely kulttuuriperinnön parissa Ravakan alueella jatkuu vuosina 2024-2027 kansainvälisessä Voice of Heritage – Kulttuuriperinnön äänet -hankkeessa, jossa kehitetään matkailuoppaiden osaamista, palveluntarjontaa ja yhteyttä paikallisiin asukkaisiin. ECHOES-hankkeesta saatiin uuteen hankkeeseen paljon eväitä. 

TOTEUTUSAIKA

1.1.2020 – 31.12.2023

KUSTANNUSARVIO

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 70 000 €, josta julkisen tuen osuus on 90 %

KANSAINVÄLISET KUMPPANIT

Ravakalla on hankkeessa kahdeksan kansainvälistä yhteistyökumppania:

Leader Pohjoissatakunta, Suomi

GAL Delta 2000, Italia

GAL Sarcidano, Italia

GAL L’Altra Romagna, Italia

GAL Valli Marecchia e Conca, Italia

Leader Sjö, Skog & Fjäll, Ruotsi

Ecomuseum Udruga Istarsko-Ekomuzej Iz Vodnjana, Kroatia

Ecomuseum Spolecnost Rozmberk O.P.S., Tsekki

YHTEYSHENKILÖ

Hankkeen yhteyshenkilönä hankekoordinaattori Tiina Hero. Katso Tiinan yhteystiedot!