”Echoes”-hankkeen tarkoituksena on kehittää Leader Ravakan alueella olevia ns. ekomuseo-kohteita. Ekomuseoissa lähtökohtana on yhdessä tekeminen ja toiminnan päämääränä on tulevan rakentaminen perinteeseen pohjautuen niin, että paikalliset ovat avainasemassa kehittämistyössä. Ekomuseo ei välttämättä ole kiinteä rakennus tai paikka, vaan se voi olla toimintaympäristö, kuten esimerkiksi mylly tai kylätalo, jolla on ollut tai on edelleen tärkeä merkitys alueen ihmisille.
Hankkeessa on tällä hetkellä mukana Ravakan alueen kunnista Eurajoki, Laitila, Mynämäki, Pyhäranta ja Rauma. Kuntien kulttuuritoimien kautta mukana on erilaisia kohteita ja toimijoita alueelta. Tavoitteena on kohteiden toiminnallisuuden, palvelutason, markkinoinnin ja tuotetarjonnan kehittäminen yhteistyössä muiden vastaavien toimijoiden kanssa. Hankkeessa pyritään myös lisäämään kohteiden tunnettuutta ja erilaistamaan palveluja sekä nostamaan niiden tasoa sekä kansainvälisyyttä.
TOTEUTUSAIKA
1.1.2020 – 31.12.2023
KUSTANNUSARVIO
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 70 000 €, josta julkisen tuen osuus on 90 %
KANSAINVÄLISET KUMPPANIT
Ravakalla on hankkeessa kahdeksan kansainvälistä yhteistyökumppania:
Leader Pohjoissatakunta, Suomi
GAL Delta 2000, Italia
GAL Sarcidano, Italia
GAL L’Altra Romagna, Italia
GAL Valli Marecchia e Conca, Italia
Leader Sjö, Skog & Fjäll, Ruotsi
Ecomuseum Udruga Istarsko-Ekomuzej Iz Vodnjana, Kroatia