Opportunities For Young People

”Opportunities for Young People” on Ravakan oma kansainvälinen nuorisohanke, jonka tavoitteena on antaa alueemme nuorille mahdollisuuksia osallistua alueen kehittämiseen ja päätöksentekoon sekä oman osaamisensa laajentamiseen. Hankkeessa tutkitaan uusia tapoja osallistua ympärillä olevaan yhteiskuntaan ja rohkaistaan nuoria ottamaan osaa paikalliseen kehittämiseen. Hanke tarjoaa nuorille arvokkaita oppimiskokemuksia sekä laajentaa nuorten osaamista, verkostoja ja ymmärrystä. 

Tarkoituksena on myös kasvattaa jo olemassa olevaa nuorten Leader-toimintaa Leader Ravakan alueella sekä lisätä Leader-alueiden välistä nuoriso-Leader-yhteistyötä ja kansainvälistä nuorisoyhteistyötä. Hankkeessa tuodaan yhteen suomalaisia ja italialaisia nuoria eri taustoista, alueilta ja kulttuureista kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihtamiseksi.

TOTEUTUSAIKA 

15.1.2021 – 31.12.2022

KUSTANNUSARVIO

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 50 000 €, josta julkisen tuen osuus on 100 %

KANSAINVÄLISET KUMPPANIT

Ravakalla on hankkeessa yksi suomalainen yhteistyökumppani; Leader Varsin Hyvä Turun seudulta sekä yksi kansainvälinen yhteistyökumppani; Regional Management LAG Pustertal, Italiasta

OTA YHTEYTTÄ

Hankkeen yhteyshenkilönä toimii Sara Mäkinen.
 
Ota yhteyttä Saraan: https://ravakka.fi/yhteystiedot/