Tervetuloa Leader Ravakan järjestämälle Kylämatkalle 14.5-16.5. Etelä-Pohjanmaalle.
Enemmän tuloksia...
Leader Ravakka tukee alueen yhteisöjä, asukkaita ja kuntia tekemään kestävän kehityksen mukaisia valintoja ja toimimaan älykkäästi. Ravakka haluaa edistää yhteisöllistä oppimista ja oivaltamista. Kestävyys ja älykkyys kulkevat käsi kädessä!
Ajankohtaista juuri nyt! Hae mukaan EkoSparraamoon!
EkoSparraamon tavoitteena on saada aikaan isompia ja pienempiä yhteisölähtöisiä kestävyysmuutoksia Ravakan alueella.
EkoTeko-hankkeessa päämääränä oli muun muassa lisätä kierrätystä, vähentää energiankulutusta, lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, sekä edistää kestävän arjen taitoja ja käytänteitä. Hankkeen kautta Ravakka tarjosi niin neuvontaa, koulutusta kuin kokemustenvaihtoakin.
EkoSparraamossa tarjoamme esimerkiksi:
Älykkäät kylät ovat maaseutuyhteisöjä, jotka kehittävät älykkäitä ratkaisuja paikallisiin haasteisiin. Ratkaisuja kehitetään paikallisten vahvuuksien ja mahdollisuuksien pohjalta. Tavoitteena on parantaa alueen taloudellisia, sosiaalisia ja/tai ympäristöoloja erityisesti digitaalitekniikan tarjoamilla ratkaisuilla.
Seuraavaksi muutamia esimerkkejä, miten Älykkäät kylät -hanketta voisi toteuttaa:
Tervetuloa Leader Ravakan järjestämälle Kylämatkalle 14.5-16.5. Etelä-Pohjanmaalle.
Taitava Yhdistystoimija työpajojen merkeissä kokoonnuttiin yhteensä 3 kertaa. Maaseudun Sivistysliiton kouluttajat johdattelivat osallistujat keskustelemaan ja pohtimaan oman yhdistyksen toimivuutta ja kehittämistä.
Yhdistystoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi on yhdistyksissä hyvä lähteä kehittämään jäsenhankintaa sekä etsimään käytänteitä jo yhdistyksen jäsenenä olevien aktivoimiseksi.
Älykkäistä kaupungeista, kylistä ja ratkaisuista puhutaan tällä hetkellä paljon etenkin EU:n tasolla. Älykkäitä kyliä on ja on ollut aina, mutta itse termi on uusi. Yhdessä tekeminen on keskeinen osa älykästä toimintaa.
Älykkään kylän tarkoituksena on keskittyä paikalliseen väestöön. Älykkäällä ratkaisulla ei tarkoiteta vain digitaalista kehittämistä, vaan erityisesti myös innovatiivisia ratkaisuja, jotka saavat paikallisen väestön osallistumaan yhteisön toimintaan ja vaikuttamaan paikalliseen väestöön merkittävällä tavalla.
Älykkään kylän strategiaa toteutetaan paikallisesti ja osallistavasti. Se sisältää kokonaisvaltaisen ja pitkäkestoisen vision maaseutuyhteisölle ja sitä toteutetaan innovatiivisten ratkaisujen avulla.
Tavoitteenamme on saada alueemme kunnat mukaan Älykkäät kylät hankkeisiin yhdessä paikallisten yhdistysten kanssa.
Mikä tekee hankkeesta älykkään? 1. Tarvitaan haaste, joka halutaan ratkaista. 2. Yhteisön jäsenet yhdessä suunnittelevat ja osallistuvat. 3. Uusi tulevaisuuteen katsova innovaatio.”
Ekotekoja-blogi on maaseudun yhdistysten, asukkaiden ja muiden toimijoiden oma foorumi. Blogissa kerrotaan paikallisesta näkökulmasta ja elämänmakuisesti kestävän kehityksen mukaisista teoista, kokemuksista ja ideoista.
Onko sinulla tiedossasi esimerkiksi kylätalolla toteutettu energiaa säästävä toimenpide, naapurustossa järjestetty ympäristön tilaa parantava tempaus, kierrätys- tai tavaroidenvaihtokokemus? Jaa vinkkisi muille! Blogiin ovat tervetulleita kirjoittamaan kaikki halukkaat, joilla on kestävään kehitykseen liittyvä tarina jaettavaksi.